Islanninhevonen

Islanninhevosen historiaa voidaan seurata takaisinpäin aina 800-luvulle, jolloin maahanmuuttajat toivat mukanaan kotieläinten lisäksi myös hevosen. Vanhojen lähteiden mukaan Pohjois-Euroopassa eli yli tuhat vuotta sitten hevosrotu, jolle on annettu nimeksi "Equus Scandinavicus". Tämän hevosen puhtaat jälkeläiset elävät Islannissa, jossa ne ovat säilyttäneet rotunsa maan eristetyn aseman vuoksi. Islanninhevonen on nykyisin täysin ainutlaatuinen laji, jonka erikoisuutena on oma askellajinsa nimeltä "töltti".

Hevosella on ollut koko historiansa ajan tärkeä merkitys saaren asukkaille. Pakanuuden aikana sitä kunnioitettiin syvästi ja mytologiassa sillä oli samanlainen merkitys kuin jättiläisillä. Nykyisin mytologiasta ovat arkipäivään jääneet jäljelle nimet, joita hevoset kantavat tai joilla hevosseurat nimetään.

Hevosista kerrotaan usein islantilaisissa saagoissa. Saaga-ajalta hevosen merkitys oli ennen kaikkea toimia viikinkien sotaratsuna. Hyviä hevosia kunnioitettiin ja toisinaan ne jopa haudattiin sankarihautoihin ratsastajansa mukana.

Vuonna 1200 teki Islannin laki Alltinget päätöksen, että maahan ei saa tuoda yhtään hevosta. Islanninhevonen, joka on maansa jättänyt ei saa ikinä palata. Eli maassa ei ole muun rotuisia hevosia. Tämä on yksi syy miksi islanninhevoset ovat säilyneet niin puhtaana ja rodusta on kehittynyt yksi kestävimmistä roduista.

Satoja vuosia on islantilainen hevonen auttanut maan asukkaita matkustamisessa, tavaroiden kuljettamisessa ja maanviljelyksessä. Aivan kuten Suomen hevonen, se on ollut korvaamaton palvelija. Ensimmäinen auto tuli Islantiin vuonna 1904 ja siitä lähtien hevosen merkitys ihmisen jokapäiväisessä työssä alkoi vähetä. Islantilaiset eivät kuitenkaan ole luopuneet hevosistaan ja niitä maassa on nykyisin noin 80 000. Ei niinkään vähän verrattuna asukaslukuun, joka on n. 290 000 (2003).

Hevosia käytetään edelleen lampaanhoidossa, sillä lampaat laiduntavat tiettömien taipaleitten takana. Turismi on ryhtynyt hyödyntämään islanninhevosen hyviä ratsastusominaisuuksia ja lähes joka paikasta pääsee nykyisin hevossafarille.

Hevoset kuuluvat tärkeänä osana islantilaiseen maisemaan ja maaseudulla ne laiduntavat vapaasti suurina laumoina. Vain talviaikaan ne tuodaan ihmisasutuksen lähelle.

Islanninhevonen on pienikokoinen, vahva ja monikäyttöinen ratsuhevonen. Islanninhevosen keskimääräinen säkäkorkeus on noin 135 senttimetrin tienoilla. Pienimmillään islanninhevonen on hädin tuskin 120-senttinen ja suurimmillaan yli 150 senttiä korkea. Islanninhevosella on paksu, säänkestävä karva ja tuuheat, pitkät jouhet. Rodussa esiintyvät lähes kaikki tunnetut hevosenvärit: rautias, ruunikko ja musta.

Rautias (rauð, rauður)

Peitinkarva on erivivahteisen ruskea, usein selvästi punertava, jalat ja jouhet voivat olla muuta karvaa vaaleammat. Rautias varsa on syntyessään todellista väriään vaaleampi, kaviot syntyessä usein vaaleat ja tummuvat myöhemmin.

Ruunikko (jörp, jarpur)

Hevosen peitinkarva erivivahteisen ruskea, jalat ja jouhet mustat. Ruunikolla saattaa syntyessään olla vaaleat jalat mutta jouhissa on aina mustaa. Ruunikoilla on usein myös jauhokuono sekä vaalea vatsa ja nivustaipeet.

Musta (svört, svartur)

Peitinkarva musta, jouhet ja kaviot aina mustat (tummanharmaat). Musta varsa on syntyessään musta tai tummanharmaa.

Kulomusta (brún, brúnn)

Kulomustassa hevosessa on selkeä ruskehtava sävy, jouhissa usein kellertäviä tai ruskehtavia kulojouhia. Nivustaipeessa voi olla ruskehtava sävy. Kaviot tummanharmaat. Kulomusta väri on islanninhevosilla huomattavasti yleisempi kuin musta. Kulomusta varsa on syntyessään harmaa (silmien ympärys tumma, jalat varsakarvassa vaaleat).

                                                                   Islanninhevonen ja askellajit

Islanninhevonen erottuu muista yleisistä ratsuhevosista askellajiensa perusteella. Muunrotuiset eurooppalaiset hevoset osaavat vain kolme perusaskellajia: käynnin, ravin ja laukan. Islanninhevosilla on perusaskellajien lisäksi yksi tai kaksi erikoisaskellajia: töltti ja liitopassi. Käynnin, töltin, ravin ja laukan taitavaa hevosta kutsutaan nelikäyntiseksi. Jos hevosella on kaikki viisi askellajia, se on viisikäyntinen. Jos islanninhevosella ei ole lainkaan tölttiä tai ravia, se on kolmikäyntinen. Kolmikäyntisyyttä yritetään jalostuksessa välttää - islanninhevosella kuuluu aina olla vähintään neljä askellajia.

Töltti on islanninhevosen tärkeimpiä ominaisuuksia ja sen suuren suosion salaisuus. Töltti on nelitahtinen askellaji, jossa jalat liikkuvat samassa järjestyksessä kuin käynnissä. Töltissä ei ole lainkaan liitovaihetta, ja hevosella on aina vähintään yksi jalka maassa. Töltti onkin ratsastajalle erittäin mukavaa istua, ja pehmeässä töltissä on helppo ratsastaa pitkiäkin matkoja. Nopeudeltaan töltti voi olla mitä vain hiukan käyntiä nopeammasta reippaan laukan tempoon.

Hyvä töltti on islanninhevosen tärkeimpiä ominaisuuksia.

Liitopassi on nopea kaksitahtinen askellaji, jossa saman puolen jalkapari käy maassa yhtä aikaa. Askelten välillä on selvä liitovaihe, jonka aikana yksikään jalka ei ole maassa. Passia ratsastettaessa tavoitellaan hyvää ja puhdasta tahtia sekä mahdollisimman suurta nopeutta. Kilpailuissa islanninhevosilla ratsastetaan passijuoksulähtöjä, jotka ovat joko nopeuskilpailuja tai tyylipassiluokkia, joissa arvostellaan myös siirtymiset passiin ja pois passista. Passi vaatii hevoselta ja ratsastajalta paljon taitoa ja kokemusta.

Islanninhevosia käytetään askellajiratsuina sekä harraste- että kilparatsastukseen, vaellus- ja matkaratsastukseen ja perhe- ja terapiahevosina. Islanninhevosella voi ajaa, hypätä esteitä, vikeltää ja harrastaa esimerkiksi koulu- tai lännenratsastusta. Monesti islanninhevonen ostetaan perhe- tai vaellushevoseksi luonteensa vuoksi. Islanninhevoset kasvatetaan suurissa laumoissa, joissa ne toisten varsojen kanssa oppivat hyville tavoille. Laumakasvatetut hevoset ovatkin mukavia ja kilttejä käsitellä. Islanninhevonen on yleensä herkkä, kiltti, rohkea ja rauhallinen. Yksilöeroja on paljon: kilpahevoset ovat herkempiä ja vaativampia kuin harrasteratsut, joilla on vähemmän eteenpyrkimystä ja pienemmät liikkeet. Islanninhevosen kuuluu käyttötarkoituksesta riippumatta olla yhteistyöhaluinen, iloinen, eteenpyrkivä ja kevyt ratsastaa.

Islanninhevosia pidetään usein pihatossa ja ulkokarsinoissa, koska ne tarvitsevat paljon ulkoilua. Parasta olisi, jos hevonen olisi ulkona lähes vapaasti ja saisi itse valita, milloin tulee säänsuojaan. Islanninhevosta ei kuitenkaan saa talvisin märkänä jättää sään armoille, vaan se on kuivatettava tallissa tai loimien avulla. Kesällä islanninhevosten kiusana ovat hyönteiset ja kuumuus, joilta ne tarvitsevat myös suojaa.

Islanninhevosta ei koskaan pidetä yksin. Muunrotuiset hevoset saattavat joskus sopeutua yksinoloon, mutta laumassa kasvaneelle sosiaaliselle islanninhevoselle yksinolo on suoranaista kärsimystä. Mieluisin toveri islanninhevoselle on toinen islanninhevonen, mutta muutkin hevoset ja ponit käyvät seuraksi. Mieluiten islanninhevonen elää laumassa.

Islanninhevonen on pitkäikäinen ja hyvän terveytensä vuoksi usein käyttökunnossa pitkään. Islanninhevonen kasvaa ja kehittyy hitaasti, joten hevoset koulutetaan 4-5-vuotiaina. Vasta 7-8-vuotiasta islanninhevosta pidetään aikuisena ja esimerkiksi näyttelyissä 6-vuotiaatkin oriit voidaan nuoren ikänsä vuoksi hyväksyä jalostukseen alhaisemmilla pisteillä kuin 7-vuotiaat ja vanhemmat. Islanninhevosen hedelmällisyys on erinomainen.